λεπτομέρειες:

Ilmoittautumisohje alempana! Mukaan Elokapinaan, osa 2: Kansalaistottelemattomuuskoulutus antaa sinulle tarvittavat tiedot ja taidot osallistua Elokapinan aktioihin. Kansalaistottelemattomuus ja väkivallaton suora toiminta on muuttanut yhteiskuntaa ympäri maailmaa Gandhin Intiasta Yhdysvaltojen mustien kansalaisoikeuksiin. Elokapina on ottanut tämän työkalun ilmastotyömme välineeksi. Koulutuksessa kuulet kansalaistottelemattomuuden perusteista, väkivallattoman suoran toiminnan teoriasta ja käytännöstä sekä Elokapinan toimintatavoista. Osallistujat voivat myös liittyä koulutuksessa muodostettavaan lähiryhmään. Koulutus on hyvä käydä vaikka ei aikoisi itse toteuttaakkaan kansalaistottelemattomuutta. Osallistuminen ei sido mihinkään vaan mukaan voi tulla myös vain tutustumaan ja oppimaan. On vahvasti suositeltua käydä Mukaan Elokapinaan, osa 1 ennen tätä koulutusta. Jos aikataulu tulee ongelmaksi, voit kuitenkin osallistua osaan 2 suoraan. On tärkeää, että on käynyt tämän koulutuksen, jos haluaa osallistua Elokapinan aktioihin tietyissä rooleissa. Tällaiset tilanteet saattavat olla hyvin stressaavia. Onkin oleellista kaikkien turvallisuuden ja ilmastosanoman perillemenon kannalta, että pysymme tunteiden kuohunnasta riippumatta myös väkivallattomina ja rauhallisina. Olemme väkivallaton organisaatio ja koulutus pyrkii varmistamaan, ettemme sorru aggressioon painostavissa tai uhkaavissakaan tilanteissa. ⏰ Lauantai 25.2.2023 klo 12–16 🏠 Koulutus järjestetään Helsingissä. Tarkempi paikka ilmoitetaan osallistujille hyvissä ajoin ennen koulutusta. 💬 Koulutuskieli on suomi. 🧸 Koulutuksessa noudatetaan turvallisemman tilan (safer space) sääntöjä, jotka selitetään myös ennen koulutusta lähetettävässä materiaalissa. 🗣️ Koulutus pohjaa vuorovaikutukseen. Jos sinulla on erityistoiveita tai -pyyntöjä oman osallistumisesi suhteen, voit laittaa niistä tiedon etukäteen meiltse tai kertoa kouluttajille koulutuksen alussa. 💰 Koulutus on maksuton. 🗒️ Ilmoittaudu osoitteessa elokapina.fi/koulutukset Vahvistamme koulutuspaikkasi paluuviestillä. Ilmoittauduthan hyvissä ajoin ennen koulutusta, sillä siihen liittyy pieni ennakkotehtävä. Tervetuloa! 💚 𝑶𝒍𝒆𝒎𝒎𝒆 𝒎𝒂𝒕𝒌𝒂𝒍𝒍𝒂 𝒌𝒐𝒉𝒕𝒊 𝒆𝒌𝒐𝒍𝒐𝒈𝒊𝒔𝒕𝒂 𝒌𝒂𝒕𝒂𝒔𝒕𝒓𝒐𝒇𝒊𝒂. 𝑱𝒐𝒔 𝒉𝒂𝒍𝒖𝒂𝒕 𝒕𝒐𝒊𝒎𝒊𝒂 𝒚𝒉𝒅𝒆𝒔𝒔𝒂̈ 𝒕𝒂̈𝒎𝒂̈𝒏 𝒌𝒂𝒕𝒂𝒔𝒕𝒓𝒐𝒇𝒊𝒏 𝒑𝒚𝒔𝒂̈𝒚𝒕𝒕𝒂̈𝒎𝒊𝒔𝒆𝒌𝒔𝒊, 𝑬𝒍𝒐𝒌𝒂𝒑𝒊𝒏𝒂 𝒐𝒏 𝒔𝒊𝒏𝒖𝒂 𝒗𝒂𝒓𝒕𝒆𝒏. 𝑬𝒎𝒎𝒆 𝒐𝒍𝒆 𝒗𝒂𝒊𝒏 𝒚𝒎𝒑𝒂̈𝒓𝒊𝒔𝒕𝒐̈𝒍𝒊𝒊𝒌𝒆. 𝑶𝒍𝒆𝒎𝒎𝒆 𝒌𝒂𝒑𝒊𝒏𝒂 𝒆𝒍𝒂̈𝒎𝒂̈𝒏 𝒑𝒖𝒐𝒍𝒆𝒔𝒕𝒂.

Συμμέτεχε σε εκδήλωση